ViaJacobilla sinitaivaan alla (Camino-päivä 23, Orsonnens-Curtilles)

Aamuaurinko paistaa, ja se paistaa täysin kirkkaalta ja pilvettömältä taivaalta. Olemme olleet onnekkaita säiden suhteen, yhtä kurjaa sadepäivää ja yhtä kuumaa aurinkopäivää lukuunottamatta olemme saaneet vaeltaa loppukesän ihanteellisissa olosuhteissa. Ei ole satanut, mutta taivas on ollut juuri sopivasti pilvessä, jolloin vaeltaminen on ollut todella miellyttävää. Nyt näyttää tulevan kaunis, mutta kuuma päivä.

Pakkaamme tavaramme ja syömme salzburgilaisnaisen kanssa hiukan haikeina aamiaista täällä vietnamilaismunkkien luostarissa. Tänään on tämän kertaisen kahdeksan päivän vaelluksen viimeinen päivä. Miten sopivaa, että olemme tämän viimeisen yön näin mieleenpainuvassa paikassa. Tunnelma on rauhallinen ja jotenkin sellainen kuin aika täällä olisi aivan omanlaisensa. Munkkien päivää rytmittävät useat rukoushetket, ja ne kyllä kertovan päivän ajankohdan.  Mutta se mikä viikonpäivä tai vuosi nyt on meneillään tuntuu menettävän merkityksensä.

Lähtiessämme matkaan onnistumme käymään pienen keskustelun ranskaksi. Kun näemme puhujan ja keskustelu on sidottu kontekstiin, pystymme ymmärtämään ihmeen paljon ranskaa. Vastauksemme jäävät kyllä lähinnä hymyjen ja nyökkäysten tasolle.

Ulkona ihastelemme vielä hiukan munkkien laittamaa pihaa ja sitten aloitamme marssin kohti Romontin keskiaikaista kaupunkia. Parin tunnin jälkeen kaupunki näkyykin hienosti kukkulalla. Juuri ennen sinne kiipeämistä on sisterssiläisnunnien luostari. Käymme kirkossa ja ihmettelemme kovin moderneja lasimaalauksia. Täällä olisi voinut myös yöpyä. Pidämme pihalla juomataukoa, kun luostarista tulee pyhiinvaeltaja. Ajattelemme heti, että hän on yöpynyt siellä, mutta hän kertookin käyneensä siellä vain aamusuihkussa ja sen jälkeen jutelleensa nunnien kanssa. Saamme selville, että tapaamme vihdoin naisen, jonka mukavia viestejä olemme usein lukeneet kirkkojen pyhiinvaelluskirjoista. Tällä pyhiinvaeltajalla on monia vaelluksia takanaa. Tällä kertaa hän vaeltaa pätkissä kuten mekin, mutta on lähtenyt kauempaa Saksasta matkaan. Tuntuu kivalta kuulla, miten hän on vaeltanut myös kotikaupunkimme, Ulmin, läpi. Välillä hänellä on poikansa mukanaan, tällä kertaa hän on yksin ja yöpyy yleensä teltassa ja peseytyy usein juomakaivoilla. Nyt harmittaa, että tänään on viimeinen päivämme tällä erää, sillä Silken kanssa olisi mukava kohdata vielä uudestaan.

IMG_9700
Vesitauko La Fille Dien luostarilla, Romont taustalla

Romontiin on aikamoinen mäki ja aurinkoisessa säässä on selät reppujen alla aivan litimärät. Kaupunki on kyllä hieno! Ja näkymät sieltä ympäristöön samoin. Haemme leimat turisti-infosta. Puhumme siellä englantia. Vain kiitoksen ja hyvästit osaamme sanoa ranskaksi.

 

Romontista jatkamme vielä Curtillesiin asti. Siellä kohtaavat kaksi reittiä. Fribourgista Curtillesiin on kahden päivän aikana kaksi erillistä reittiä. Me olimme valinneet eteläisemmän, koska halusimme sinne Notre Dame de Fatima -luostariin yöksi. Curtillesissa istumme pitkän tovin noin tuhat vuotta vanhassa kirkossa. Tähän on hyvä lopettaa tämän kertainen vaellus. Kirkon ovea koristaa kampasimpukka, kirkon sisältä löydämme käteemme lappuset, joissa on isämeidän-rukous ranskaksi.

Notre Père qui es aux cieux! Que ton nom soit sanctifié; que ton règne vienne; que ta volonté soit faite sur la terre comme au ciel. Donne-nous aujourd’hui notre pain de ce jour; pardonne-nous nos offenses, comme nous nous pardonnons aussi à ceux qui nous ont offensés; et ne nous soumets pas à la  tentation, mais délivre-nous du mal. Car c’est à toi qu’ appartiennent, le règne, la puissance et la gloire pour les siècles, des siècles Amen!

 

Näistä kahdeksasta päivästä Sveitsissä jää päällimmäisenä mieleen maaseudun hiljaisuus, lehmät ja lehmälaitumet, harmaiden päivien harmonia, menneisyyden läheisyys ja kaiken yllä oleva rauha.  Seuraavaa vaellusajankohtaa emme tiedä. Mitä sen sijaan tiedämme, on että kotona alkaa kiihkeä ranskan opiskelu!!

4.9.2018 Orsonnens-Romont-Curtilles

 

Luostarista luostariin, päivä 22, Fribourg-Orsonnens

Heräämme Fribourgin luostarissa hyväntuulisina ja levänneinä. Pyykit ovat kuivia. Aamupalatarpeet ovat vähissä. Syömme loput leivänkannikat ja aamupalan toivossa pakkaamme rinkkamme vauhdikkaasti, vaikka luostarin lämpöä ja rauhaa ei tekisi mieli jättää.

Kaupunki on hereillä, mutta kahvilat ovat vielä kiinni. Rautatieaseman lähellä käymme ruokakaupassa ja syömme kadun varrella olevalla penkillä retkiaamiaisemme. Luostarissa olemme täyttäneet termospullon teellä ja kuuman teen ja keksien kera pidämme aamupäivällä useamman lepohetken. Posieuxissa on joku ihan yksityinen asukas laittanut myös aivan ilmaisen taukopaikan kuumine kahveineen ja leimoineen kaikkineen etupihallensa. Edes lahjoituslipasta ei ole. Taitaa olla joku Camino-hurahtanut. Selailemme pyhiinvaeltajien viestivihkoa ja saamme käsityksen, että kesä 2018 on ollut poikkeuksellisen ja suorastaan tuskastuttavan kuuma pyhiinvaeltajille.

Jos kuvailisin lyhyesti vaellusta Sveitsin halki, kuvailisin sitä näin: reitti on erinomaisesti merkitty, sisältää aika reippaasti korkeuseroja, rauhallinen, turvallinen ja matkalla paljon hienoja siltoja. Tänään vaikutuksen tekee hieno kivisilta, Pyhän Apollonian silta. Vieressä on Apollonian kappeli. Siinä se on ollut vuodesta 1147. Pakko on taas antaa ajatusten harhailla ja mielikuvituksen laukata. Mikä virta pyhiinvaeltajia ja millaisin miettein tästä on vuosisatojen saatossa virrannutkaan!

Posatin kappelin takana on lähde ja juuri sopiva paikka pitää niin taukoa kuin soittaa majoituspaikkaa. Pidämme molemmat luostareista yöpymispaikkoina ja niistä meillä on jo ensimmäiseltä Caminolta asti myös tosi miellyttäviä ja muistiin jääneitä muistoja. Soitan Notre-Dame-de-Fatiman luostariin, jota pitävät vietnamilaiset sisterssiläismunkit. Sisterssiläisluostareita on useita. Kotona vasta googletan tämän sääntökunnan. Sisterssiläisiä on ollut noin 1000 vuotta, he pyrkivät omavaraisuuteen ja pukeutuvat valkoisiin kaapuihin.

Puhelu luostariin ei meinaa sujua. Puhelimeen vastannut munkki puhuu vain ranskaa, ja minulle ei tulee yhtään ranskaa mieleen. En muista edes numeroita, en yötä en mitään. Hyväntuulisesti munkki puhuu minulle ranskaa, ja koska kuulen askelten ja koputusten ääniä, arvelen hänen etsivän toista munkkia puhelimeen. Lopulta löytyy joku, joka puhuu saksaa, ja sopiminen yöpaikasta on pian hoidettu. Samassa ohitsemme kulkee toinen pyhiinvaeltaja. Hän on itävaltalaisnainen Salzburgin läheltä. Myös hän tekee pienissä pätkissä pyhiinvaellusta. Hän on tulossa samaan luostariin yöksi.

Ennen yöpaikkaa on matkalla vielä Autignyn kylä. Oi, Autignyn kirkossa on pyhiinvaeltajien nurkassa istumapaikat. Kyllä tuntuu kivalta! Pyhiinvaelluspasseja olen nyt askarrellut jo kaksi yhteen. Ennen seuraavaa pätkää pitää lisätä seuraava passi.

Olemme jo melkein perillä, kun on lehmien iltalypsyn aika. Jäämme seuraamaan kolmen sukupolven yhteistyötä. Isoisä, isä ja poika avaavat oikeat veräjät ja pian lehmät suorastaan kirmaavat navettaan. Siinä lehmien menoa pienen joen varrella katsellessamme paikalle tulee moottoripyörällä isä ja kouluikäinen tytär. He ovat ilta-ajelulla ja jäävät viereemme heittelemään jokeen kiviä. Koska yhteistä kieltä ei ole, selittää isä meille muutaman oksan pätkän avulla oikoreitin luostariin. Seuraamme hänen ohjeita ja pian olemmekin perillä.

Vastaanotto luostarissa on sydämellinen. Munkit ovat ystävällisiä ja hymyileviä, ja pieneen keittiöön on katettu iltaruoka kolmelle. Käymme pikapikasuihkussa ja sitten syömme illallista itävaltalaisnaisen kanssa. Tuntuu hyvältä saada seuraa. Tulemme tyttäreni kanssa erinomaisesti toimeen keskenämme ja olemme nauttineet Sveitsin rauhallisuudesta ja pitkistä, yksinäisistä kävelyistä. Vaihtelun vuoksi on kuitenkin hauskaa jutella välillä jonkun toisen pyhiinvaeltajan kanssa.

Huoneestamme on avara näkymä yli maaseudun ja lehmälaidunten. Nukahdamme yhtä aikaa auringon kanssa.

3.9. Fribourg-Posieux-Autigny-Orsonnens

 

 

Kielirajan yli ranskanskieliseen Sveitsiin, Rüeggisbergista Fribourgiin (päivä 21)

Oi, miten olemme nukkuneet. Yksitoista tuntia! Sade on poissa! Vaatteemme eivät ole kuivuneet lainkaan, ilmassa on ollut yöllä niin paljon kosteutta. Virittelemme märät vaatteet rinkkojen päälle kuivumaan, pakkaamme sadevarusteet rinkkoihin ja syömme aamiaista. Talon perhe nukkuu vielä, mutta rouva on noussut laittamaan meille todella hyvän aamiaisen. Näissä perhemajoituksissa on aivan vakiona iso kattaus erilaisia paikallisia juustoja tuoreen leivän ja hillojen kera. Nyt on myös hedelmiä ja valikoima jugurtteja. Hän toivoo meidän myös pakkaavan eväsleipiä mukaan muistuttaen päivän olevan sunnuntain ja kauppojen olevan kiinni. Kiitollisina näin teemme ja suuntamme sitten aina vain kirkastuvaan aamuun.

IMG_9602
Rinkka ja roikkuvat pyykit

Emme ehdi edes kylän poikki, kun näemme ensimmäistä kertaa viiteen päivään toisen pyhiinvaeltajan. Yksinäinen vaeltaja siellä menee edellämme sadesuojattu rinkka selässään. Ihan hymyilyttää tuollainen tuttu näky.

Lehmätilojen lisäksi kuljemme tänään ensin aasien ohi ja sitten laamojen ja lopulta kahden kamelin! Kamelien lähellä on taukotupa, jossa on tietoja eläimistä, erityisesti jakeista vaikka juuri jakkeja emme ole nähneet. Pidämme tässä pienen tauon ja silloin aamuinen reppuselkä saavuttaa meidät. Emme kyllä keksi, missä vaiheessa me olemme ohittaneet hänet. Vaeltaja on on Wienistä ja pitkällä vaeluksella kotoaan aina Santiagoon asti.

Schwarzenburgin pienen kaupungin saavutamme jo aamupäivästä. Olemme harkinneet yötä täällä. Onneksi mitään sitovaa ei ole sovittu. Jatkamme mielellämme vielä matkaa. Jaakonpolku kulkee rautatieaseman ohi, ja käymme siellä sunnuntainakin avoinna olevassa kioskissa ostamassa sämpylät ja keksejä. Lehtien lööpit hyppäävät silmille. Huomaan, miten kauas maailman kavaluudesta olen päässyt karkaamaan jo muutamassa päivässä.

IMG_9612
Lööpit muistuttavat maailmasta, jota pääsee Caminolla karkuun

Tänään kuljemme taas kerran roomalaisten jalanjäljillä. Historia tulee liki ja mielikuvitus lähtee helposti aikamatkalle. Kuka muu on täällä kulkenut? Kuka täällä kulkee tulevaisuudessa?

Ei kaikki tiet sentään Roomaan vie. Tämä tie on alunperin rakennettu johtamaan myllylle. Tie on vuodelta 1385. Tie on vaikuttava, mutta ei sitä ole kovin helppo kulkea. Jää mielikuvitusrakennelmat vähemmälle, kun pitää keskittyä kävelyyn.

Saamme tänäänkin ylittää yhden näistä Sveitsin hienoista katetuista puusilloista. Tämä silta on vuodelta 1867. Teihin verrattuna suorastaan uudehko rakennelma siis.

 

Heitenriedissä on kaunis kirkko. Istumme ja lepäämme kirkon rauhassa pitkän tovin.

Tafersissa on enemmän kuin yksi kirkko. Isossa kirkossa on alkamassa iltamessu. Me menemme messun sijaan viereiseen Jaakobin kappeliin. Kappelin ulkoseinään on maalattu ranskalaisen reitin Espanjassa kulkeneille tuttu ihme Santo Domingo de la Calzadasta. Maalaukset kertovat legendasta, jossa syytön nuori pyhiinvaelta hirtetään, mutta yliluonnollisen ihmeen ansiosta hän herää henkiin. Kun pojan vanhemmat menevät kertomaan ihmeestä kylän tuomarille, tämä tokaisee, että joopa joo. Poikanne on yhtä hengissä kuin tämä illalliseksi tehty kanaruoka tässä ruokapöydässä. Sillä hetkellä kanapaistit heräävät henkiin ja rupeavat iloisena kotkottamaan.

Tafersissa olemme jo pitkällä päivän kolmenkymmenen kilometrin vaelluksesta. Ajattelemme olevamme jo piankin perillä Fribourgissa. Niinpä olemmekin, mutta emme toki perillä fransiskaaniluostarissa kaupungin keskustassa, sillä Fribourg onkin iso kaupunki ja saamme kulkea vielä pitkään. Luostarissa on pyhiinvaeltajien vastaanotto 16-19 ja ehdimme perille n 18:30. Nyt olemme ranskankielisessä kaupungissa, mutta huojentuneina huomaamme, että luostarissa on sekä kyltit että vastaanottaja saksankielisiä. Vastaanotto on lämmin, tuntuu taas siltä, kuin olisimme toivottuja vieraita. Pyhiinvaeltajien huoneet ovat ylimmässä kerroksessa, ja siellä on kaikki hyvin toimivaa ja siistiä. Petipaikkoja olisi vaikka kuinka monta, mutta kanssamme on vain yksi muu yöpyjä – se aamulla tapaamamme wieniläispoika. Hän kertoo nukkuneensa edellisen yön teltassa. Itseasiassa hän kertoo nukkuneensa myös edellisen päivän teltassa. Sen kurjan sadepäivän. Tänä illalla on kaikki hyvin, luostarissa on jopa lämmitys päällä. Tänä yönä ei palele vaeltajia ja pyykitkin kuivuvat. Keitämme illalliseksi loput kotoa asti mukana kulkeneet makaronit ja menemme onnellisina ja kylläisinä nukkumaan.

2.9.2018 Rüeggisberg-Fribourg

Vaihtoehtoreitin viimeinen päivä, Bernistä Rüeggisbergiin (20)

Heräämme Bernin modernissa ja puhtaassa retkeilymajassa sateiseen aamuun. Syödessämme aamiaista ihmettelemme alkavan päivän kilometrejä. Opaskirja antaa meille 21KM, Googlemaps hiukan enemmän, mutta Jakobsweg.ch- sivusto 30KM. Korkeuseroprofiili ei näytä hurjalta, mutta on silti nousuvoittoinen. Säikähdämme ristiriitaisia tietoja ja lähdemme reippaasti matkaan. Edellinen päivä painaa vielä, tarkkaa kilometrimäärää en osaa kertoa, mutta asketen määrä oli melkein 50 000. Pelkäämme voimiemme loppuvan, jos päivä venyy liian pitkäksi.

Ensimmäiset viisi kilometriä takaisin Bernin kiertävälle Jaakonpolulle menee tasaisella asfaltilla tylsissä maisemissa. Pian olemme taas maaseudulla mukavimmissa maisemissa. Kühlewilissä reitti kulkee vanhaintalo vierestä. Sen alue on miellyttävä ja täynnä hyvin kesyjä lintuja. Ne ovat selvästi tottuneet ihmisiin.

IMG_20180901_102700

Peltojen päällä suhahtelee pääskysiä. Ehkä hetket juuri ennen sadetta saa hyönteiset liikkeelle. Pääskysetkään eivät meitä säikähdä, monesti niitä lentää aivan pään vierestä. Melkein kuin ne pitäisivät meille lentonäytöstä.

IMG_9572

Pääskysiä katsellessa pidämme ensimmäisen pitkän tauon. Pian tauon jälkeen alkaa sataa. Sadetta kestääkin koko loppupäivän, perille Rüeggisbergiin asti. Osoittautuu, että tällä kertaa lyhyin reittiarvio on oikeassa. Olemme perillä jo aikaisin iltapäivällä, mutta yöpaikkamme vierashuoneeseen saamme mennä vasta 17:30. Rüeggisbergin luostarinraunioilla on onneksi pieni museo. Saamme siellä aikaa kulumaan. Istumme kirkossa pitämässä sadetta ja kunnan asukaskeskuksen eteisessä ja lopulta käymme myös ravintolassa syömässä. Ravintola on todella hiljainen ja pitäjät kertovatkin siitä, ettei heille oikein tahdo riittää asiakkaita. Kun kello on 17:30 olemme bed and breakfast -paikan ovella. Tällä kertaa vastaanotto on asiallinen ja huone siisti ja ikkunan takana hieno maisema, mutta koemme olevamme haitaksi perheen elämälle. Vetäydymme nopeasti huoneeseemme ja hiukan vaan muka suihkun jälkeen lämmittelemme peittojen alla. Kuinkas käy? Nukahdamme ennätysaikaisin, molemmat ovat unessa jo iltakahdeksalta!

1.9.2018 Bern-Rüeggisberg

 

Piiitkä vaellus Berniin (päivä 19)

Aika suunnata kohti pääkaupunkia. Varsinainen Jaakontie ei kulje lainkaan itse Berniin, mutta reitti on nykyisin ohjattu niin, että halutessaan voi pyhiinvaeltaja valita kulkunsa Sveitsin pääkaupungin halki. Harkitsemme vaihtoehtoja ja lopulta valitsemme Bernin jopa yöpymispaikaksemme. Olemme siellä käyneet vain kerran aikaisemmin. Edellisellä kerralla olimme Bernissä juuri tämän pyhiinvaeltaja-tyttären passia uusimassa. Silloin olimme ajaneet neljä tuntia Berniin, jonne on lyhyempi matka kuin Berliiniin ja passinhakumatkasta oli jäänyt ihan kivat muistot. Nyt tuntuu hauskalta se, että olemme kävelleet koko matkan.

Aamupala yöpaikan isännän kanssa venyy. Meillä on taas hyvin puhelias ja seurallinen isäntä, joka myös itse syö aamupalaansa kanssamme. Lopulta lähdemme matkaan kohti Berniä. Pian olemme taas maaseudun rauhassa peltojen ja maitotilojen keskellä. Ensimmäisen tauon pidämme kivasti laitetussa retkeilijöiden taukopaikassa, jossa on sekä jääkappi että pakastin, joista voi ostaa kylmää juomista tai itsetehtyä jäätelöä.

IMG_9511

Tänään näemme aika paljon tällaisia itsepalvelu-taukopaikkoja. Tämä kuvan paikka on selkeästi myös pieni lisätienestin yritys maitotilalle, mutta kuljemme tänään usean hyväntekeväisyys-taukopaikan ohi myös. Osassa pitäisi olla kyllä aika viitseliäs. Esimerkiksi eräässä majassa on retkikeitin ja pikakahvia, mutta vesi pitää ottaa omasta pullosta ja tietysti keittää vesi sitten itse. Oikein kurjalla ilmalla tai pienellä budjetilla matkatessa nämä alkeellisimmatkin mökkeröiset olisivat varmasti tosi tervetullut suoja tai ihan yöpaikka.

 

Erään tällaisen metsämajan lähellä on huikea määrä polttopuuta kuivamassa. Joku on nähnyt myös vaivaa koristellessaan halkopinoja rakentamalla niihin pieniä ikkunoita. Kulkijalle tervetullutta viihdettä!

 

 

Maisema muuttuu tänään. Kallioiden ja kukkuloiden maaperä on nyt hiekkakiveä. Maatilat, metsiköt, halkopinot ja hyvinhoidut tilat ovat samaa maisemaa kuin tähänkin asti, mutta hiekkakivi antaa kukkuloille uuden värin ja sen ohi kulkiessa on helppo todeta kallion pehmeys. Moni on tienvarsikalliohin raapustanut nimikirjaimiaa ja muita merkintöjä. Polkujen ja jokien aikaansaama eroosio on helppo ymmärtää.

Matka Berniin tuntuu kestävän kauan. Ilma on kovin harmaa eikä piristä mieltä. Kukkuloille kiivetessä tulee myös tosi kylmä. Tarpeeksi korkealla kun olemme, olemme tuulen armoilla ja ikäänkuin sadepilvien sisällä. Brrrr… kalseaa ja koleaa. On lisättävä vaatteita ja poistettava niitä taas laaksoissa.

IMG_9529

Vasta pimeän tullen saavumme Berniin. Kuten Luzernissa olemme taas ulkopuolisia. Emme näe ketään muita pyhiinvaeltajia. Olemme lenkkareissamme ja vaellusvaatteissamme kuvaan sopimattomia. Retkeilymaja on kuitenkin ihana. Sängyissä on puhtaat lakanat, kahdeksan hengen huone on siisti ja moderni ja netti toimii hyvin. Illalla lähdemme hiukan vielä pääkaupungin humuun. Ekaa kertaa Sveitsissä käymme oikein ulkona syömässä. Hi hii… ravintolamme on tosin McDonalds, jossa syömme vegaaniburgerit! Kasvisburgerit ovat joka tapauksessa lämmintä syötävää pitkän kolean päivän päätteeksi ja McDonaldsissa emme koe olevamme aivan eri maailmasta vaikka vaellusvaatteissa olemmekin.

Kävellessämme takaisin retkeilymajaan alkaa sataa tauotta ja rankasti.  Yöllä kuulemme toisenlaista sadetta. Jollakin nuorella on mahdollisesti kova koti-ikävä sillä yön pimeydessä kuuluu nyyhkettä ja nenän niiskutusta. Tunnen myötätuntoa vaikka tajuankin, että kaikenlaiset kasvukivut ja koti-ikävät kuuluvat asiaan aikuisuuden kynnyksellä. Lopulta armollinen yö saapuu Berniin ja uni antaa ihanan tauon niin väsyneille pyhiinvaeltajille kuin surulliselle nuorelle.

40441534_10215337865913807_919990107996422144_n

1.9.2018 Burgdorf-Bern

 

 

 

 

 

Päivä ilman ihmisseuraa, yö täydessä talossa (#18)

Kolmas päivä tätä Luzernista alkanutta vaellusta ja viimeistään tänään alamme ymmärtää, että olemme todella rauhallisella reitillä. Tämä noin neljän päivän matka Luzernista Rüeggisburgiin on vaihtoehtoinen reitti etelämpänä kulkevan reitin kanssa. Emme tapaa ainuttakaan pyhiinvaeltaa missään, emme edes ihan muita kävelijöitä tai retkeilijöitä. Olemme ilmeisesti valinneet sen vähemmän suositun reitin. Majapaikan emäntä kertoo saavansa keskimäärin neljä vaeltajaa kuukaudessa. Mahdollisesti yöpyjien vähälukuisuus tai ihan rouvan oma camino-innostus tai seurallinen luonne saavat aamiaisemme kestämään pitkään. Emme ehdi oikein syödä, kun juttelemme niin paljon. Lopuksi rouva hakee meille vielä takapihaltaan monta terttua viinirypäleitä matkaevääksi ja sitten pääsemme matkaan.

Emmentalissa, siis ihan kirjaimellisesti olemme siellä, Emme-jokien laaksossa, matka kulkee tänään hyvin. Minua on vaivannut jonkin verran kantapääkivut, mutta tänään on hyvä kulkea. Eläinrakkaalla tyttärellä on taas hyvä päivä lähes joka päivä, kunhan riittää kissoja tai muita eläimiä tervehdittäväksi.

Kun polku kulkee syvällä maan sisällä, on erityinen olo. Kun ikiaikaiset kulkijat ovat askelillaan saaneet tien uurtumaan kauas muusta maan pinnasta tulee kovin historiallinen olo. Ei meistä kahdesta yksinään paljon jälkiä jää, mutta yhdessä muiden kulkijoiden kanssa, jaamme Euroopan historiallisia polkuja.

 

Reitti kulkee maitotilojen lomitse. Sekä tilat, että kylien talot ja pellot ja kaikki muukin on lähes epätodellisessa tiptop-kunnossa.

Emmentalin suurimmassa kaupungissa, Burgdorfissa, olemme varanneet mielenkiintoisen yösijan. Olemme menossa jonkun Thomaksen kotiin, olohuoneen lattialle. Herralla on vuokrahuoneita, mutta niiden ollessa täynnä hän lupaa ottaa meidät olkkariinsa. Saamme ohjeet whatsapin kautta. Mistä löydämme avaimen ja miltä näyttää suihku ja muita tietoja, sillä itse hän tulee vasta yöllä kotiin. Näiden nettiä käyttävien viestien kanssa on aikamoinen säätäminen. Sveitsihän ei ole EU:ssa ja siksi matkapuhelin-hinnat ovat sopimuksen varaisia. Olen kotona usein harmitellut omaa sopimustani, sillä dataa on käytössä kovin rajallinen määrä. Tyttärelläni on datan suhteen parempi diili. Nyt Sveitsissä minä olen se onnekas, jolle tulee operaattorilta viesti sekä datan käytön että viestien että puhelujen hintojen olevan samat kuin koti-Saksassa. Tyttäreltäni taas veloitetaan huikeita summia.

Ennen Burgdorfia vierailemme useissa kirkoissa, ylitämme taas yhden hienon puusillan ja sitten saavumme kaupunkiin.

 

Majapaikka Burgdorfissa on omanlaisensa kokemus. Thomaksen talo on pullollaan väkeä. Talo on täynnä ihmisiä ja tavaraa ja muutama kissakin kulkee takaoven rikkinäisestä ikkunasta sisään ja ulos. Tasapainoa eloon!! Olemme olleet koko Sveitsin vaelluksen ihmeissämme kaiken täydellisyydestä. Nyt saamme hiukan vastapainoa majapaikan epätäydellisyydestä. Tyynyni vieressä on kissanruoka-kupit ja patjani jalkopäässä on ruokapöytä, jonka ääressä talossa majoittuvat venäläiset siirtosyöläiset syövät iltaruokaansa. Rehellisesti sanottuna talon kaoottisuus ei haittaa lainkaan, mutta lähdemme silti ruokakaupan kautta puiston penkille syömään omaa iltaruokaamme. Täällä Burgdorfissa asui myös kasvatustieteilijöille tuttu Pestalozzi ja juuri hänen mukaansa nimetyssä puistossa syömme piknik-illallisemme. Nukkumaan mentyämmekin talo jatkaa eloaan. Unen rajamailla kuulen vielä isännän tulevan kotiin, tytär valvoo vielä, kun keittiössä käydään espanjankielistä keskustelua. Hyvin nukumme lopulta molemmat. Majapaikka ei ole täydellinen, mutta juuri epätäydellisyydessään jotenkin aivan ihana – kuin elämä itse!

30.8.2018 Huttwill-Burgdorf

 

Sveitsin juustomailla, päivä 17

Heräämme aamulla rauhalliseen aamuun Werthensteinin luostarilla. Poistuessamme pyhiinvaeltajien huoneesta kuulemme kaunista laulua. Jossainpäin luostaria on selvästi menossa kuoroharjoitukset heti aamusta. Käymme luostarin kirkossa, katselemme hiukan puutarhaa, juomme kulaukset ihmeitä tekevää vettä pienestä ”armon lähteestä” (Gnadenbrünneli), ylitämme Pikku-Emmen vuonna 1774 rakennettu siltaa pitkin ja sitten alkaa vaeltaminen kohti Huttwiliä. Päivän matkan pitäisi tänään olla 30km, mutta eilisestä viisastuneena emme enää usko opaskirjaa vaan lähdemme vaeltamaan avoimin mielin matkan suhteen. Tärkeintä ei ole matkan pituus. Riittää, että ehdimme sovittuun bed and breakfast-majoitukseen Huttwilissä ennen pimeän tuloa.

Olemme aivan juusto-Sveitsin ytimessä. Muutamia maissipeltoja on siellä täällä pieninä neliöinä, mutta muuten vallalla on lehmien laitumet.

Välillä kuljemme metsiköissä  viileissä vihreissä tunneleissa, mutta sinnekin kuuluu lehmänkellojen kilkatus. Suuren osan päivästä olemme aivan lehmien keskellä tai ainakin aina näköetäisyydellä. Tilat ovat isoja ja todella upeasti hoidettuja. Laiduntavalla karjalla on paljon tilaa. Yllätys ei ole, että tilojen kyltit mainostavat tuottavansa Emmental-juustoa. Jos jossain on kappeli tai kirkko tai pikkuinen kylä, katsastamme kaiken huolella, jotta saamme hieman välipysäkkejä pitkään päiväämme. Buholzissa on todella kaunis pieni kappeli.

 

Geissin pyhän Jaakon kirkon sisustuksesta on mainittava Jaakob-patsaiden kultaiset saappaat. Mahtaisi sellaisissa olla raskas vaeltaa!

 

Puolessa välissä päivän vaellusta kuljemme myös yhden kaupungin läpi. Willisau on kaunis ja siisti. Käymme kirkossa ja saamme tarran passeihimme.

 

Saavumme Huttwiliin iltaseitsemän jälkeen. Olemme nälkäisiä. Kaupat ovat jo kiinni. Rautatieaseman kioski on auki ja ostamme sieltä hedelmiä ja leipää. Kovin juhlava ei illallisemme ole, mutta nälkä lähtee. Etsiessämme majapaikkaamme ilma muuttuu. Ensin tulee pilviä, sitten tummuu taivas ja pian alkaa tuulla rajusti ja ympäröivillä kukkuloilla salamoi. Ihmiset siirtävät piharuukkuja tuulen armoilta sisälle. Väsyneet jalkamme saavat uutta voimaa, sillä tuuli ja tumma taivas lupaavat aikamoista ukkosta. Saavumme majapaikkaan ensimmäisten isojen pisaroiden läiskiessä maahan. Majatalon rouva on ystävällinen ja ihastuttava. Hän esittelee itsensä heti etunimellä ja alkaa jutella iloisesti ja meistä kovasti kiinnostuneesti. Tuntuu melkein kuin olisimme saapuneet odotettuina vieraina kyläpaikkaan. Taivaallista on käydä suihkussa ja pestä vaatteita ja mennä puhtaaseen petiin ukkosen ja sateen jäädessä sievien verhojen koristamien ikkunoiden ulkopuolelle.

29.8.2018 Werthenstein-Buholz-Geiss- Willisau-Ufhusen-Huttwil